Johdanto

Maailma muuttuu, Eskoseni
A. Stenvall
Perinteinen dialektinen psyykeen ja fyyseen jaettu ihmiskäsitys ei ole enää lääketieteessäkään riittänyt sairauksien tyhjentäväksi selitykseksi. Allergiat ja muut psykosomaattiset sairaudet vaativat parantamaan ihmisen sairauden syytä sen oireiden asemesta ja vaalimaan holistisen, osiensa summaa suuremman, olennon terveyttä. Thomas Hanna on tarkastellut oivaltavassa teoksessaan Bodies in Revolt (1970) ihmisen kulttuurin kehityksen vaikutusta ihmisen lajiominaisuuksiin ja hahmotellut lähitulevaisuuden ihmisen, somaattisen ihmisen, muotokuvan. Hän tarkastelee niitä tekijöitä ja seuraamuksia, joita voidaan olettaa olevan lajinlaajuisella muutoksella rationaalisesta, älyperoisesta somaattiseen, laajempaan ihmiseen - Hannan kuvaama rakennemuutos ei tosin ole hallittu - hän analysoi kuusikymmenluvun amerikkalaista nuorisoliikehdintää yhteiskuntafilosofin ottein.
Dialektisen ihmiskäsityksen kaltainen riittämättömyys on mielestäni havaittavissa myös siinä, miten analysoimme ja kuvaamme ympäristöämme. Realistiset kuvaukset soveltuvat oivallisesti selkeästi rajattavissa oleviin ilmiöihin. Lisääntyvä ja monipuolistuva joukkotiedotus entistä selkeämmin pakottaa meitä tiedostamaan miten kaikki on sidoksissa kaikkeen: ajateltakoon vaikka kasvihuoneilmiötä ja siihen liittyvää uutisointia. Toisaalta tietolähteiden lukumäärän ja tiedon monimuotoisuuden lisääntyessä on selvästi havaittavissa yksityisen ihmisen saavuttavan viestinnän sirpaleisuus. Saatamme vastustaa voimallisesti ponnekaasuja sisältäviä tuotteita kiinnittämättä huomiota yksityisautoilun tai tehomaanviljelyn kasvihuoneilmiötä edistäviin vaikutuksiin. Vastaamme näin pirstaleisiin pirstaleilla. Näkemykseni mukaan meidän täytyy arvioida henkinen suhteemme ympäristöömme ja kulttuuriimme uudelleen, siirtyä 'realismista hyperrealismiin'.
Määrittelen alustavasti käsitteet realismi ja hyperrealismi: Nykysuomen sanakirjan sivistyssanaosassa määritellään realismi kirjallisuudessa ja taiteessa todenmukaisuuteen pyrkiväksi kirjallisuus- ja taidesuunnaksi. Hyper- alkuisia sanoja samainen sivistyssanakirja määrittelee kymmeniä, joille kaikille yhteistä on liikuus tai ylenmääräisyys. Modernissa amerikkalaisessa kirjallisuudessa on syntynyt hyperrealismina tunnettu suuntaus, jossa painotetaan tarkkaa todellisuuteen ja vain todellisuuteen sitoutuvaa kerrontaa ( Karlsson 1990).
Karlssonista poiketen haluan määritellä hyperrealistiseksi tässä kuitenkin sellaisia taidesuuntia, jotka pyrkivät kuvaamaan todellisuutta ei vain tarkasteltavaa ilmiötä rajaten ja analysoiden vaan pyrkien laajentamaan havainnon kohdetta liittäen siihen eri tarkastelukulmista ja eri tarkastelutekniikoilla saatavaa tietoa. Hyvin kiinteästi mielestäni käsitteeseen kuuluu toisaalta realismin 'ylittäminen' - ts. jonkinlainen holistinen todellisuuskäsitys, jonka mukaisesti hyväksytään kuvauksen kohteen olevan enemmän kuin osiensa summa - toisaalta vuorovaikutteisuus, jolloin todellisuuden kuvauksen lisäksi dokumenttiin liittyy todellisuuden simulointi siten, että kuvauksen vastaanottajan kokemisen tapa liittyy osaksi kuvausta.
Hypertekstillä tietojenkäsittelyopissa tarkoitetaan tekstinkäsittelyjärjestelmää, joka tukee lineaarisen ja kompositionaalisen kirjoittamisen sijasta assosiatiivista ja dekompositionaalista tiedon esittämistä. Perinteistä, peräkkäisesti etenevää ja peräkkäiseksi jäsennettyä tekstiä voidaan hypertekstiympäristöissä täydentää ja selventää paikallisesti lisättävillä viittauksilla muihin dokumentteihin, jopa animaatioihin tai videoleikkeisiin - tällöin usein puhutaankin hypermediasta. Hyper -etuliitteellä halutaan tässä yhteydessä painottaa tätä assosiatiivisten kytkentöjen tuomaa lisää perinteiseen tekstiin.
Monet nuoret taiteenlajit, elektronimusiikki, sarjakuva ja elokuva parhaimmillaan voisivat luoda perinnettä ja siten siirtää muotoja ja rakenteita hypermediateokselle. Ymmärrän hypermediateoksen muokattavissa olevana, jo olemassa olevien taidelajien fuusiona - jonka vallankumouksellisimmat piirteet liittyvät niin esteettisen kuin faktisenkin informaation nopean haun, siirron, yhdistelyn ja muokkaamisen mahdollisuuksiin. Lukijan, katsojan, kirjailijan, elokuvantekijän, piirtäjän, animaattorin jne. väliset rajat ovat katoamassa. Taideteos ei enää ole jotain määrämittaista ja määrämuotoista vaan pikemmin lukijan oman sisäisen dialogin tai lukijoiden ja tekijän välisen dialogin väline ja tallenne.
Oletetaan, että yhteiskunnan teknistyminen on muokkaamassa ihmislajin perimää. Oletus on samalla kertaa poissulkeva ja salliva. Koskapa tarkastelen itseäni muutoksen tilassa, niin ikään muutoksen tilassa olevan lajini luoman kulttuurin suhteen, niin voin esittää väitteitä joiden totuudellisuuden oikeaksi tai vääräksi osoittaminen on ainakin teoreettisesti ottaen mahdotonta. Tästä syystä tahtoisinkin perätä jonkinlaista tieteen ja taiteen 'karnevalismia', jossa uusien muotojen, ratkaisuiden ja ajatusten esittäminen olisi pyrkimys ja hyve itsessään. Tyydyn tässä vain yleisesti viittaamaan Henri Bromsin esseekokoelmaan Alkukuvien jäljillä, erityisesti Bahtinin ajatuksia esittelevään kirjoitukseen. Aika ja toivottava yhteiskunnallinen keskustelu seulonnevat jyvät akanoista.

Maailman kuva

Don't worry, be happy
Bobby McFerrin
Juha Manninen luonnehtii maailmankuvan käsitettä seuraavasti:

Maailmankuvan merkitys on siten yhtenäistävä ja ohjeellinen. Antaessaan tietyn erityisen kuvan luonnosta, yhteiskunnasta ja ihmisestä maailmankuva ohjaa yksilöllistä ja kollektiivista tiedonhankintaa ja luovaa toimintaa, elämänkäytäntöä. Maailmankuvassa saa ilmauksensa ihmisten suhde menneisyyteensä, tulevaisuuteensa, mahdollisuuksiinsa henkilökohtaiseen ja yhteiskunnalliseen elämään, luonnonedellytyksiin ja absoluuttiin. ( Manninen 16)
Määritelmä on hyvin väljä, se vastaa lähinnä saksan kielen termiä Weltanschauung (maailmankatsomus). Aivan ilmeistä on, että meidän on kulttuurisina olentoina kokonaan arvioitava uudelleen suhteemme elämäämme ja ympäristöömme joko itse aiheuttamiemme luonnonkatastrofien tai kiihtyvästä kehityksestä johtuvan henkisen tyhjyyden (lisääntyvä väkivaltaisuus, mielenterveysongelmat ja itsemurhat) vuoksi. Hyvinvoinnin seurauksena tuntuu jälkikapitalistiseen yhteiskuntaan pesiytyneen valheellinen onnellisuuden ja veltostuneisuuden tila: mikä ennen oli olemassaolon kannalta tärkeää, välttämätöntä ja merkityksellistä tuntuu yhtäkkiä muuttuneen tavaksi tai velvollisuudeksi. Käymme työssä, koska niin kuuluu tehdä; harrastamme taiteita, sillä se kuuluu sivistyneen ihmisen rooliin; harrastamme liikuntaa, koska lääkärikunta kehottaa meitä siten vaalimaan terveyttämme ja koulussa jo opimme, että terveys on ihmiselle tärkeätä.
Yleisimmin kuullut ja yleispätevät perustelut nykypäivänä ovat: niin on tapana tehdä ja niin muutkin tekevät. Sen sijaan syvällisempiä arvoja perääviä ja yleisten käytäntöjen perusteita ja seurauksia pohtivia usein hillitään. Filosofisten kysymysten esittäminen tahdotaan usein nähdä mielenterveyttä uhkaavana ja turhana pohdiskeluna.

Myönnettäköön, että humanistille ei mikään inhimillinen ole eikä saa olla vierasta. Maailmankuvantutkimuksen tehtävä käsitetään kuitenkin väärin, jos siitä suljetaan pois kriittiset ja arvioivat, maailmankuvan sisällöllistä pätevyyttä ja sen yhteiskunnallista paikkaa ja tehtäviä selvittävät tavoitteen asettelut. ( Manninen 48)
Tuntuu jokseenkin omituiselta ajatella, että ihmislaji viljeli maata, kasvatti karjaa, käytti hienostuneita työkaluja ja harrasti - olosuhteet huomioonottaen - korkeatasoista kuvataidetta vuosituhansien ajan, neoliittisen kauden, sitten vain syöksyäkseen muutaman lähihistorian vuosisadan ajaksi huimaan teknologiseen kehitykseen. Claude Levi-Straussia ja Ernst Cassireria siteeraten Hannakin kutsuu tätä pikaista ja vallankumouksellista muutosta neoliittiseksi paradoksiksi. Neoliittisen paradoksin selitykseksi Hanna tarjoaa jonkinlaista henkis-aineellista kyllästymistä (saturaatiota): 1700-luvun lopulla ihmisen aineellinen hyvinvointi ja tiedollis-sivistyksellinen asema tarjosivat edellytykset ihmisen ja häntä ympäröivän aineellisen maailman suhteen uudelleenarviointiin. Hannan mielestä Neoliittisen paradoksin selittäminen ei ole mahdollista vain aineellisten eliolosuhteiden muutoksella (marxilaisen dogman mukaan) tai (idealistisen selityksen mukaan) ihmisen hengen heräämisen avulla vaan ymmärtämällä molemmat ilmiöt somaattisen persoonan kehityksen kautta. (Hanna 167)
Jonkinlaisena ihmiskunnan kehitystä kuvaavana metaforana voitaisiin esittää vaikkapa heiluriliikettä: lähellä lakipisteitä heilurin liike on hidastuvaa ja raskasta, kun taas tasapainopistettä ohitettaessa liike on nopeimmillaan. Jos ajattelemme juuri ohittaneemme tämän tasapainopisteen, voimme ehkäpä paremmin ymmärtää kehityksen huimalta tuntuvaa vauhtia.
Huomautettakoon tässä, että vasta teollistunut, jälkikapitalistinen yhteiskunta mahdollisti paitsi laajamittaisen raaka-aineitten jalostamisen myös tuottamattoman työn laajemmassa mittakaavassa. Olihan toki siihenkin saakka ollut hallitsijoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä erilaisia virkamiehiä pitämässä huolta verojen jyvityksestä ja keruusta. Vasta nykyaika on luonut sellaisia ammattiryhmiä kuin mainos- tai markkinointiväen. Ennen työ oli selkeämmässä suhteessa ulkoisen ympäristön asettamiin ja tyydyttämiin tarpeisiin.

FUTURISMI TAHTOO MUUTTAA
VARIETEETEATTERIN IHMETYKSEN,
ENNÄTYSTEN JA RUUMIIN HULLUUDEN
TEATTERIKSI.
( Marinetti 120)
Kun puhutaan korkeateknologisen yhteiskunnan esteettisistä pyrkimyksistä ja virtauksista on mahdotonta sivuuttaa futuristeja, joiden ohjelmanjulistuksiin sisältyi järjestään niin fyysisten kuin henkistenkin inhimillisten rajojen ylittäminen. Myös muista modernistisista virtauksista on löydettävissä monia samansisältöisiä pyrkimyksiä niin taiteen lajinsisäisten perinteiden kuin vakiintuneiden kokemisen muotojen rajojen rikkomiseen. Juuri futuristit reagoivat voimakkaasti teknologian ja sen mukanaan tuomien uusien ilmaisun välineitten ja joukkotiedotuksen mahdollisuuksiin. Vuosisadan alun älymystöä tuntui laajemminkin yhdistävän usko teknologian ja edistyksen kaikkivoipuuteen. Marinettin johdolla juuri futuristit olivat vaatimassa museoiden hävittämistä - ihmisen tuli kehittyä kulttuurinsa mittaiseksi olennoksi ja heittää kehitystä hidastavat menneisyyden kahleet. Futuristisen ihmisen tuli näyttäytyä toimintansa kautta analyysin ja historioimisen sijaan. Hannan somaattinen ihminen on heuristisessa vuorovaikutussuhteessa ympäristönsä kanssa intuition ohjatessa toimintaa.
Yhteiskunta järjestäytyy, jotta yhteisiä ja kaikkia koskevia asioita voitaisiin tehokkaammin hoitaa. Kulkutautien välttämiseksi jokaisen on käsiteltävä jätteensä, joten osa jätteiden käsittelyistä on halvempaa ja helpompaa tehdä yhdessä. Mitä laajemmin järjestäydytään, sitä pienemmiksi ja ohuemmiksi yhteisten asiain yhteiset nimittäjät käyvät. Normit luodaan persoonattomiksi, ketään loukkaamattomiksi ja 'somattomiksi'. Kuitenkin meidän pitää maksaa niistä muitten vaikeasti käsiteltävistä jätteistä, joiden tuottamista kuitenkin olemme aina itse vältelleet.
Taiteen yksi funktio on poikkeusten esittäminen vallitseviin - ohennettuihin ja persoonattomiin - normeihin ja sitä kautta yhteiskunnan kehittäminen ja yhteiskunnallisen suvaitsevuuden laajentaminen - vrt. esimerkiksi ( Heino 206). Onpa joitakin taiteen alueita pidetty selkeästi vallalla olevaa yhteiskunnallista todellisuuta arvottavina ja muuttavina voimina, esimerkiksi Suomessa Tulenkantajat tai 60-luvun vasemmistolainen teatteri.
60-luku oli länsimaiden mittakaavassa melkoisten kulttuurillisten mullistusten aikaa, henkistä ilmastoa haisteltiin ja arvioitiin uudelleen. Psykedeelisiä huumeita (LSD, Meskaliini yms.) kokeiltiin laajalti. Nuorisomusiikki kukoisti ja muuttui viihdeteollisuudeksi vieden samalla markkinoita perinteiseltä kustannus- ja julkaisutoiminnalta. Vaikka esimerkiksi hipit asettivatkin utopistisilla kokeiluillaan perinteisen, poroporvarillisen yhteiskunnan mitä suurimmassa määrin kyseenalaiseksi, turruttivat vallanpitäjät sittemmin kansalaisensa joukkotiedotusvälineiden avulla entistä kiinteämmin päämääriensä hiljaisiksi hyväksyjiksi ja tukijoiksi. Kasvava tiedon virta ei voi jatkua vain ihmisen tajunnallisena ilmiönä vaan tarvitsee purkautumistiekseen toimintaa: tarttis tehdä jotakin...

Sisältö Seuraava