Kulttuurikeskusten rooli

Kunnissa on usein pyrkimyksenä keskittää kulttuurin toiminnot yhden katon alle: kulttuurikeskukseen, johon on kaavailtu sijoitettavaksi mm. kirjastoa sekä konsertti- ja näyttelytilaa. Tämän tyyppisen, erilaisia toiminnallisia pyrkimyksiä yhdistävän ja kokoavan tyylikkään tilan tarve onkin ilmeinen.
Ulospäin näkyvän edustuksellisuuden lisäksi saman katon alle pyritään saamaan koulujen oppimateriaalituotanto ja kirjaston yhteyteen museaalista toimintaa tukeva kotiseutu- tms. arkisto. Toimintojen keskittämisellä voidaan parantavaa kunnan asukkailleen tarjoamia kulttuuripalveluja toiminnan ohessa syntyvää aineistoa jalostaen ja kierrättäen.
Kulttuurikeskuksen ja peruskoulun yläasteen projektien yhteensovittaminen ja tahdistaminen oppimateriaalikeskuksen näkökulmasta tulee mahdolliseksi. Näin voidaan keskuksesta kehittää virkistyslaitoksen lisäksi mahdollisimman monipuolinen ja tehokas sivistystoimen paikallinen tukijärjestelmä.
Keskukseen pitää esiintymis- ja luentotilan lisäksi saada yhdistetyiksi kirjaston, kotiseutuarkiston ja mielellään myös koulujen oppimateriaalikeskuksen toiminnot, niin että se voi toimia paitsi keskeisenä virkistys- ja kokoontumispaikkana, myös palvella muitten taajamakeskusten tulevia tarpeita.
Kulttuurikeskuksen suunnittelutyössä voidaan kartoittaa järjestöjen odotukset rekisterien perustamisen yhteydessä. Lisäksi voitaisiin selvittää saataisiinko oppimateriaali- ja kulttuurikeskuksen yhdistämisestä esiin joitain sellaisia näkökulmia, jotka mahdollistaisivat erilaisiin opetuskokeiluihin myönnettävien varojen hyödyntämisen. Kun selvitykset on tehty, niin että keskuksen toimintamallista ja tavoitteista on päätetty, voitaisiin julistaa arkkitehdeille keskuksen suunnittelukilpailu. Pääpaino keskuksen ulkoisessa suunnittelussa pitäisi olla keskuksen toiminnallisuudella ja maisemallisuudella - keskusta voisi ajatella sijoitettavaksi esimerkiksi kotiseutumuseon läheisyyteen.

Museaalisen toiminnan kehittäminen

Kuntien alueella harjoitettavan museaalisen toiminnan tukemisessa eteen tulevat samaiset pienuuden ja hajanaisuuden ongelmat kuin muussakin kulttuuritoiminnassa. Pienten museoyksiköiden matkailullinen kiinnostusarvo on varsin marginaalinen, etenkin jos museotilat sijaitsevat poissa valtaväyliltä, pelkästä kokoelmien ja kiinteistöjen ylläpidosta aiheutuvat kustannukset koituvat kävijää kohden kohtuuttoman suuriksi.
Onkin paikallaan pohtia sitä mikä on pienimuotoisen museaalisen toiminnan perimmäinen tarkoitus: mm. seuraaviin kysymyksiin pitää saada selvä vastaus. Ovatko museot esineiden temppeleitä vai tallettavatko ne historiaa oppeineen ja faktoineen. Onko jokin paikka tai esineistö itsessään museoinnin 'arvoinen'? Voitaisiinko ajatella kuvallisesti korkeatasoisen, oikeassa suhteessa faktaa ja fiktiota sisältävän tallenteen ajavan saman kuin yhden asian ympärille kertyneen pienen tai sijainniltaan syrjäisen museon? Eikö museon toiminnan tarkoitus paremmin toteutuisi, jos kokoelmat voitaisiin saattaa helpommin kiinnostuneitten nähtäväksi ja liittää vaivatta muuhun paikalliseen tietoon. Tallenteiden taloudellisuus ja joustavuus on myös merkillepantava: on helpompaa ja huokeampaa tuottaa lisää tallenteita kuin laajentaa museorakennuksia. Museotoiminnan yhteydessä voidaan tuottaa teemanäyttelyitä ja koota kokoelmia ja tallenteita kunnassa toimivien ja toimineiden kulttuurihenkilöiden ja yhdistysten ympärille.
Kotiseutuharrastuksen ja museotoiminnan suosiota ja laajuutta voidaan kartoittaa järjestämällä erilaisia esine-entisöinnin ja esineistön tallennuksen kursseja. Kursseilla voidaan kunnostaa ja/tai taltioida vaikkapa kotiseutu- ym. yhdistysten ja seurojen esineistöjä ja kiinteistöjä. Ainakin arkistoinnin ja kokoelmien järjestäminen on perusteltua kytkeä kulttuurikeskushankkeeseen, rahoitusta kotiseututyöhön voitaisiin koettaa hankkia esimerkiksi kytkemällä arkistointia oppimateriaalin tuotantoon.

Ympäristöllinen profiloituminen

Museon ja perinneharrastuksen saattaminen keskusteluun ja lopulta yhteistoimintaan esimerkiksi julkaisujen tuotannossa ympäristöharrastajien kanssa tuntuu käyttökelpoiselta ajatukselta. Julkaisuissa voidaan käsitellä ympäristön ongelmia ja julkaisuvälineitä kehittämällä antaa esimerkki siitä miten tiedonvälityksen kehittyminen helpottaa siirtymistä materia- ja energiakeskeisestä yhteiskunnasta tietopainotteiseen pehmeän teknologian yhteiskuntaan. Esimerkkeinä vaikkapa vuorovaikutteiset jätehuolto-, sieni- ym. luonto-oppaat vrt. Paavo Havaksen laatima vuorovaikutteinen Kainuu-esite. Suosimalla uusia sähköisiä tallenteita opetuksen ja paikallisen kulttuurin tallennuksessa edistämme ympäristöä säästäviä käytäntöjä ja tottumuksia. Järjestöt tuottavat toimintansa ohessa kirjallisia sisältöjä, so. erilaista asiakirja- ym. materiaalia ja kartuttavat (valitettavasti nykyisellään vain omaa) asiantuntemustaan, jonka jalostaminen olisi itsessään arvokasta. Harrastustoiminnan kylkiäisenä syntyvää materiaalia voidaan varmasti sopivin osin hyödyntää koulujen opetuksessa. Näin voidaan kehittää myös koulun ja kotien vuorovaikutusta ja siten nostaa ruohonjuuritason kulttuuritoiminnan vaikutusta ja arvostusta.

Yhteistyö muitten alueen kuntien kanssa

Naapurikuntien kanssa on tehtävä yhteistyötä kahdella tasolla: Toisaalta on luotava omaa ulkoista profiilia esimerkiksi tarjoamalla/markkinoimalla omia maisemallisesti ainutlaatuisia kohteita muiden alueella järjestettävien kulttuuritilaisuuksien oheiskäyttöön. Näin luodaan luontevasti kontakteja kuntanaapureihin ja saadaan luotua kansainvälisiä kulttuurisuhteita.
Yhdistykset ja tilat kartoittavien rekisterien perustamisessa ja pienkiertuejärjestelyiden toteuttamisessa tulee pyrkiä myös mahdollisuuksien mukaan yhteistyöhön naapurikuntien kanssa. Laajempi yhdenmukaisuus tässäkin asiassa tuottaa pidemmän päälle säästöjä. Samoin voidaan palveluiden (kulttuurikasvatus ja - tilaisuudet) tarjontaa parhaimmillaan monipuolistaa toimintoja lisäämättä, kun sovitaan erikoistumisen ja keskittymisen alueet naapurien kanssa myös tarjotussa koulutuksessa. Toisaalta pitää löytää sellaisia yhteistyökuntia, joiden kanssa toimintaa, esimerkiksi 'minikiertueita' voi järjestää niin, että esitysten monistamisesta saadaan taloudellista säästöä. Laajamittaisemminkin pitää pyrkiä yhdistämään pitkän aikavälin suunnittelua alueen muiden kuntien kanssa: tavoitteeksi voidaan asettaa pyrkimys kulttuuritapahtumia tuottavien rakenteiden ja puitteiden yhteensopivuuteen, jotta saataisiin tulevaisuudessa hankittua kohtuullisin kustannuksin myös korkeatasoisia esityksiä kuntiin. Yhdessä naapurikuntien kanssa voitaisiin tuottaa laajempia (ja haluttaessa laadukkaampia) erityisryhmille, esim. vanhuksille ja lapsille, suunnattuja kiertueita kuntakohtaisten kustannusten pysyessä kohtuullisina. Itse esitystilanteissa pienten puitteiden edut näkyvät esiintyjien parempana tuntumana yleisöön ja parhaimmillaan esitysten suurempana intensiteettinä. Sitä voitaisiin mahdollisesti käyttää myös neuvotteluvalttina 'paljousalennuksiin' kunnan ulkopuolisia esityksiä tuotettaessa. Jos kiertueiden järjestämiseen saadaan kehitetyksi selkeät käytännöt ja rutiinit, niin voitaisiin ajatella minikiertueitten markkinoimista usean kunnan alueella oleviin vapaisiin tiloihin myös ulkopuolisille järjestäjille tai ohjelmatoimistoille. Yksi taloudellisen kulttuuriyhteistyön muoto voisi olla kustannustoiminta, esimerkiksi elektronisten tallenteiden kustantaminen. Näin voitaisiin yhdessä käynnistää oppimateriaalin tuotantohankkeita, joissa tuotettaisiin laajempia oppimateriaalikokonaisuuksia koululaitoksen ja miksei taiteen perusopetuksen tarpeisiin.
Naapurikuntien kanssa voidaan perustaa kulttuurisihteerien neuvotteluelin, jonka tehtäväksi asetetaan kunnissa tarjottavan kulttuuritoiminnan yhtenäistäminen ja vahvuusalueitten mukainen eriyttäminen. Kulttuurisihteerien kollegioon saattaisi olla viisasta kutsua tarpeen mukaan osallistumaan myös kunnista riippumattomien yksityisten kulttuurialan palveluiden tuottajia. Samanlaatuista yhteissuunnittelua voidaan soveltaa myös kirjastotoiminnan järjestämiseen erityisesti haja-asutusalueilla.

TakaisinSisältö Seuraava