Johdannoksi

Elämme Unescon julistamaa kulttuurikehityksen vuosikymmentä (1988-97), jolloin erilaisten taideharrastukselle ja taiteelle omistettujen ja näiltä edellytettävien tehtävien tulisi korostua myös kuntien päätöksenteossa. Näistä rooleista taloudellis- yhteiskunnallisen muutoksen aikana tulisi mielestäni nostaa esiin mm. taiteen kasvatuksellinen rooli ja taiteen kyky helpottaa uusien teknologioiden omaksumista. Kulttuuritoiminnan sisältöjen kautta voidaan vaikuttaa alueellisen ja kansallisen identiteetin vahvistumiseen.
Tulevaisuuden tutkija John Naisbitt ennustaa tulevaisuuden ihmisen perusavuiksi tarvittavan ajattelua, oppimista ja luovuutta. Ajattelun, oppimisen ja itseopiskelun edellytykset ovat työttömyyden ja muutoksen maailmassa samalla kertaa lohtu ja lupaus paremmasta. Parhaassa mahdollisessa maailmassa pitäisi ihmisen voida opiskelun avulla kehittää itseään ja ajatteluaan kaikessa - niin ammatillisesti kuin inhimillisestikin. Kulttuurin alueella tarjottavan opetuksen sisällöt vaihtelevat taidoista elämyksiin ja oppi voi olla harjoitusta (tanhukurssi) tai sivistystä (taidehistorian luento). Opetuksen perimmäinen tavoite on tarjota hengen ravintoa eikä tähdätä tutkintoihin tai oppisuorituksiin. Valtakunnalliset taidekasvatuksen (esim. taiteen perusopetus) uudelleenjärjestelyt karsivat taideaineiden opetusresursseja varsinaisesta kouluopetuksesta. Tämä tarkoittaa suorituksellisten ja sisällöllisten vaatimusten siirtymistä muuhun tarjottavaan opetukseen ja kasvatukseen. Erityisen huolestuneita ovat kuvaamataidon opettajat tuntimäärien supistuksista: kuvan kuluttaminen, tuottaminen ja kuvilla viestiminen ovat arkipäivää, vaikka monet hyvän maun, kokemuksen ja taidetyylien tarjoamat opit tuntuvatkin unohtuneen.
Suoritukselliset tavoitteet eivät ole ristiriidassa harrastuksellisen opiskelutavan kanssa, jos opiskeluilmapiiri on innostava ja pakoton. Julkisin varoin ylläpidettävän taideopetuksen sisältöön kohdistuvat paineet ovatkin pulmallisempia, toisaalta pitäisi säilyttää paikallisia tapoja ja taitoja, toisaalta pitäisi tuoda kuntaan virikkeitä uusien harrastusmahdollisuuksien muodossa. Valtakunnallisten järjestelyjen kautta tapahtuva sitoutuminen yleisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin ei saisi merkitä pienten harrastuspiirien loppua.
Yhteiskunnan ja sen jäsenten sopeutumista normien, rakenteiden ja teknologioitten muutokseen ja uusiutumiseen voidaan lievittää taiteen ja muun kulttuuritarjonnan keinoin. Taiteelliset elämykset antavat katsojalle uusia näkökulmia arkitodellisuuteen ja sen ongelmiin. Omien teosten ja esitysten julkituominen voidaan helposti mieltää sosiaalisena kanssakäymisenä ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen muotona. Tärkeätä on kaikin keinoin lujittaa vastaanottavan ja tuottavan kulttuuritoiminnan tasapainoa, toisin sanoen kulttuuritoimen pitää paitsi tuottaa kuntaan korkeatasoisia esityksiä ja tapahtumia myös tarjota riittävästi julkisuutta ja esiintymistilaisuuksia paikallisille kyvyille.
Ihmisten yleinen huoli ja kiinnostus ympäristön tilasta ja kohtalosta on kasvanut. Kulttuuritoimen pitääkin vastata tähän huutoon ja vahvistaa luontoa säilyttäviä ja korjaavia harrastuksia. Maailmanlaajuisesti voidaan ajatella luonnon ja maiseman esteettisen arvostuksen kohottamisen olevan tärkeätä jo ihmisen omien elinolosuhteiden turvaamiseksi.
Kulttuuritoiminnan ja kulttuurilautakunnan roolin kehittämisen yleisinä rajoituksina on pidettävä kulttuuritoimintalakia ja paikallisina tavoitteina esimerkiksi seuraavaa Ylöjärven kunnan toimintakertomukseen 1990 kirjattua toiminta-ajatusta: Kulttuurilautakunnan ja sen alaisen toimiston tehtävänä on kuntien kulttuuritoimintalain mukaisesti vastata kulttuurin vaalimisesta ja edistämisestä sekä kulttuuritoiminnan järjestämisestä ja kehittämisestä kunnassa sekä yhteistyön ja koordinaation hoitamisesta toimintaa järjestävien tahojen kanssa.
Kultturitoiminnalla laissa tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.

Tiedotustoiminta

Kuntalaisten oman aloitteellisuuden tukeminen ja 'äänen kuulumaan' saattaminen tuottaa ajan oloon varmasti toteutuskelpoisia ehdotuksia ja saattaa parhaimmillaan helpottaa paitsi kulttuuri- myös muun toiminnan kuntatason suunnittelua. Erilaisten kulttuuri- ja/tai poliittisten keskustelupiirien ja paneelitilaisuuksien järjestäminen sopii esimerkiksi työväenopiston opetukseen ja tilaisuuksia voidaan järjestää varsin joustavasti eri puolilla kuntaa. Lisäksi voitaisiin tarjota kunnan tuottama jonkinmuotoinen kulttuurijulkaisu yhdistysten ja harrastajien kirjallisen keskustelun foorumiksi.
Eräs ajatus voisi olla tutkia järjestöjen yhteisen julkaisun mahdollisuuksia - kyselyn yhteydessä minulle toimitettiin kolme lehtimuotoista järjestöjulkaisua, joten kiinnostusta kirjoitteluun ja toimitustyöhön tuntuu olevan. Julkaisuvälineistä tabloidimuotoinen lehti tai elektroninen ilmoitustaulu olisivat taloudellisimpia. Selvittää pitää julkaisun tarve, painosmäärät ja taloudellisin jakelumuoto - vaihtoehtoja on mikrotietokonepohjaisesta kirjelaatikosta kulttuuritoimiston tuella painatettavaan paperimuotoiseen julkaisuun. Erilaiset julkaisuvälineet eivät ole toisiaan poissulkevia ja pitääkin löytää järkevä tasapaino julkaisun laatimisen helppouden ja oikein mitoitetun levityksen taloudellisuuden välillä. Julkaisu voisi ilmestyä aina kun aineistoa kertyy tarpeeksi ja tavoitteeksi voidaan asettaa jokin vuotuinen numeromäärä. Julkaisun päätoimittajuutta voisi vaihdella järjestöjen kesken, näin voisi kunnallisen julkaisun yksi numero olla kunkin järjestön vastuullisesti toimittama teemanumero. Toimitusvuorossa olevalta järjestöltä voidaan edellyttää julkaisun levikki- ja jakelusuunnitelmien laatimista, jolloin kulttuuritoimisto järjestäisi taloudellisimman ja tasokkaimman jakelu-, tulostus- ja monistuskanavan.
Yhdistysten ja kokoontumistilojen paljous aiheuttavat tiedonvälitysongelmia - tiedon kulun vaikeudet ja puutteet ovat yleisesti tiedossa. Ongelmia voidaan lievittää kolmella tavalla:
  • Kehitetään ilmoitusjakelujärjestelmä, jonka kautta tapahtumista kertovia tiedotteita levitetään ennalta sovittuihin paikkoihin ja tiloihin. Tämä lienee yleisimmin käytössä oleva malli. Julisteiden suunnitteluun ja toteutukseen voidaan käyttää paikallisia taiteilijoita. Kun julisteiden levitys hoidetaan talkootyönä, ja painokset ovat pieniä (muutama kymmen), niin kustannukset jäävät varsin kohtuullisiksi.
  • Kulttuuritoimi tuottaa järjestöille yhteisen, säännöllisen julkaisun, jota voidaan käyttää myös tiedotuskanavana.
  • Nykyistä puhelin- ja tietotekniikkaa voidaan hyödyntää esimerkiksi perustamalla kulttuuritoimistoon kulttuurillinen puhelinvastaaja, niin että vastaaja sisältäisi tiedot kuluvan viikon (tai kuukauden) tapahtumista. Käyttäjät vastaajaan tai palvelimeen voisi jättää palautteena toiveita ja viestejä.

Järjestöt ja ohjelmatoiminta

Hajanaiset tiedot järjestötoiminnasta pitää koota tietokannaksi, jolloin tietojen pitäminen ajan tasalla helpottuu huomattavasti. Näin saataisiin selvä kuva siitä mitä ja missä kukakin jotain tekee ja toisaalta pysyttäisiin paremmin perillä kuntalaisten tarpeista. Virkistystoimintaa hallinnoivien lautakuntien yhdistyminen vapaa-ajan lautakunnaksi tarjoaa oivan tilaisuuden kaiken kunnassa tarjottavan harrastustoiminnan kartoittamiseen. Näin saadaan sellaisetkin uudet ryhmät, kuten sarjakuvan harrastajat, roolipeliseurueet, keräilijät, tietokonepelien harrastajat ja shakinpelaajat julkisten tilojen yhteisesti koordinoidun käytön piiriin.
Mahdollisimman kattavan harrastustoiminnan rekisterin perustaminen voisi olla ensimmäisiä konkreettisia avauksia kunnallisen virkistystoiminnan uudelleenjärjestämiseksi. Rekisterin pitäisi kattaa järjestöjen tiedot paitsi tuotetuista esityksistä, myös muista toimintamuodoista, kokouksista, keskustelupiireistä ym.
Tyypillisessä suomalaisessa kuntassa on useita toimintakeskuksia, joissa yleisömäärät ovat vähäisiä ja paikallinen ruohonjuuritason harrastustoiminta on vilkasta, moni- ja pienimuotoista (konsertti-, kokous-, teatteri- ja näyttelytoimintaa). Hajanaisuus ja pienet yleisömäärät vaativat omanlaatuista tukirakennelmaa: yhtäältä pitäisi tarjota tiloja pientä ja vaatimatonta harrastustoimintaa varten, toisaalta pitäisi pienin kustannuksin rikastuttaa kunnan kulttuuritarjontaa suuren maailman tuulahduksin.

Kulttuuritoimen käytössä olevat tilat

Useimmat Suomen kunnat muodostuvat useammasta maisemallisesti ja toiminnallisesti erilaisesta keskuksesta. Julkiset palvelut ovat vähitellen keskittymässä keskustaan kirkon ympärille, kun taas pääasiassa lapsiperheistä muodostuva uudisasutus näyttää etsiytyvän kylä- ja omakotitaajamiin. Vanhimmissa kylätaajamissa on yhteisiä tilaisuuksia totuttu järjestämään tunnelmaltaan ja kooltaan intiimeissä ja vaatimattomissa monikäyttötiloissa: koulut, seuraintalot jne. Kunnan uudishankintojen, historiallisesti tai maisemallisesti arvokkaiden kartano- yms. kiinteistöjen harrastus- ja virkistyskäyttöä pitäisi kaikin tavoin pyrkiä lisäämään, ovathan ne hankittu julkisin varoin.
Paikallisissa esiintymistiloissa on eräänä ongelmana mahdollisen yleisöpohjan pienuus: mikä tahansa yksittäinen esitys on markkinoitavissa, niin että ensimmäinen esityskerta voidaan toteuttaa täydelle salille, mutta seuraavien esitysten markkinointi onkin vaikeampaa. Lisäksi esitysten luonne on rajattu, niiden on oltava vaatimattomissakin tiloissa nopeasti pystytettävissä ja purettavissa. Niin ikään esitysten tarpeiston on oltava vaivatta liikuteltavissa. Näin itse esityksestä ja sen valmistamisesta koituvat kustannukset ja työmäärät nousevat katsojaa kohden usein kohtuuttomiksi.
Kunnan alueella ei useinkaan ole mitään sisätilaa, jossa voitaisiin järjestää 'arvokkaita' tai suurille yleisömäärille järjestettäviä tilaisuuksia, eivätkä asukkaat ole tottuneet käymään kunnan keskustassa järjestetyissä tilaisuuksissa. Koulujen juhlasalit eivät useinkaan ole akustiikaltaan eivätkä varusteiltaan kovinkaan joustavia saati erityyppisiin esityksiin mukautuvia.
Yhteiskuntamme taloudellinen tila ei rohkaise investoimaan suuriin, keskitettyihin esiintymistiloihin. Sen lisäksi, että lainapääomin tehdyt investoinnit pitäisi kuolettaa joko suoraan kuntalaisten verovaroista tai pääsymaksuja keräämällä, olisi palveluiden kuluttajat totutettava käyttämään itselleen mahdollisesti steriilimmiltä tuntuvia, maantieteellisesti etäisiä, keskitettyjä palveluita.

Sisältö Seuraava